maanantaina 23. marraskuuta 2009

RPM 19.11

Minäkin olin taas RPM:ssä mukana,ollen välillä chatissa ja puhelimessa,tarkkaa aikaa en siis osaa sanoa kauanko pistelin mutta siinä 18.-22. välillä jotain.

lauantaina 14. marraskuuta 2009

Tampereen messut

Ihan yht'äkkiä päätettiin lähteä isännyksen kanssa messuille.
Jotain pientä jäi taas käteenkin ;D
Lennun kanssa tais jäädä juttu kesken, Kirsin yllättäessä takaa, muutama sana ehdittiin siinä vaihtaa, kun Mia tyttärensä kanssa ilmestyi paikalle.
Siitä sitten kahville ja olipas hauska kahvi tuokio ;D
Kierros jatkui taas kahvin jälkeen omilla tahoillaan ja Violariumin kojulle vielä ennen lähtöä ja kotiinkin päästiin hyvään aikaan.

torstaina 12. marraskuuta 2009

joulu on jo lujasti mielessä ja ja ja

sain isänpäivänä äidiltäni lahjan ja tätä ei kyllä raaski avata, eihän? mutta kuitenkin mieltä kutkuttaa mitä näiden luukkujen takana piilee:)

ja niin asiaan

kaikkea pientä on tullut jo tässä vuoden mittaan tehtyä joulun eteen ihan ristipisto rintamallakin.
Muutaman kortin jotka on viimeistelemättä ja lahjojakin.
Sitten otin osaa joulukoriste SAL:iin joka sainkin sitten jo tässä kuussa loppuun osaltani.




Tänään kaivoin esiin tuon joululaatikkoni,


missä ne tärkeimmät joulukoristeet.
joulupukit vasemalla reunalla olen saanut kummitytöltäni jo vuosia sitten.
Kaikilla koristeilla on jokin oma tarinansa.
Osa käsin tehtyjä:)
Toki laatikossa on vielä lisääkin ja on vielä toinenkin laatikko.



malleja ja kittejä

Jokin aika sitten laitoin itselleni tuollaisen matalan pienen laatikon johon meinasin että kerään vain hiukan noita malleja ja kittejä, ihan vaan just sen verran, että ehdin niitä sieltä vielä joskus tehdäkkin no joo onhan sieltä laatikosta jotain jo tehtykkin kansiosta löytyy sitten lisää malleja mutta tässä nyt tää pikku laatikollinen ja vasta vuoden verran ollut käytössä ;D



Kissakortti-se tehdään paperille

Tiputaulu- ehkä ens pääsiäiseksi?

Dimensions- Elegant Geisha

Lanarten- enkelit

Periphaeria-Snowflakes Needleroll #1-olen tähän jopa ostanut valmiiksi kankaan ja langat jotka pakkauksessa :}

Permin- joulukuusi

EMS-sormustin enkeli

Nojatuoliinkin on kangas ja langat katsottuna

Mirabilia- "Ring Around the Rose Tree" on aloitettu, "Crystal Christmas" vielä aloittamatta

DMC- AOY Seaside sampler

Dimensions jouluvihkosessakin muutama kiva malli

Amour d'automne

Hoffman 2009 summer showcase

LHN-"Season of Plenty","Winter Wonderland""Snowflakes"

Snow Fun

CCN-"peppermint Lane" aloitettu

Les grilles de Maryse-Plaisirs d'hiver


Mistäköhän päästä sitä alkais purkamisen jotta sais laatikkoon lisää tilaa ;)

Tilkkukangas vaihto

No niin ja tilkut on jaettu ja saajat ovat tilkkunsa saanut ja niin sain minäkin ja sitte vielä päälle extra tilkkuja tänäänkin tuli postissa parit.

Oli niin kiva kun poika haki postin ja totes lähettäjän nimen tuntiessaan, että äiti saa taas jotain kivaa postia ;)

Pistelyt eivät ole nyt hetkeen juurikaan maistuneet, meillä kun on lapset sairastelleet vuoronperään niin on aika mennyt heitä hoivatessa.
Ensi yönä jos sais nukkua niin ehkä huomenna taas vois jotain koittaa, tekis mieli tehdä jotain johon voisin käyttää heti jotain vaihdossa saamaani tilkkua ;)

maanantaina 9. marraskuuta 2009

Joulukoriste sal #12

No niin ja tämä kierros on osaltani saatu päätökseen.

Hieman etuajassa, mutta sillä lieneen ei niin suurta merkitystä ;)

"silloinhan on taottava, kun rauta on kuuma" eikös ;)

Tässäpä tämä Love to Stitchin- Christmas sampler


Lähettäjä Round Robin ja SAL

torstaina 5. marraskuuta 2009

RPM 5.11

Ristipistomaratooni alusta loppuun, elikkäs sen 4h.